다음을 통해 공유


Yammer ja Microsoft juhlistavat yhteiselonsa ensimmäistä vuotta

Vuosi on kulunut siitä, kun Microsoft osti Yammerin. Yritysten yhteisöllisistä työvälineistä Yammer on markkinoiden vahvin, ja tänä päivänä entistäkin merkittävämpi ja vankempi. Oheinen infografiikka kuvaa miten Yammer on muutamassa vuodessa perustamisestaan kehittynyt menestyksekkäästi jo lähes kahdeksan miljoonan ihmisen työvälineeksi. Kuvassa kerrotaan myös mikä rooli Yammerilla on Microsoftin visiossa tulevaisuuden työvälineistä.

Microsoft yhdistää Yammeria yhä vahvemmin SharePoint- ja Office 365 -ratkaisuihin. Kehitteillä on muun muassa SharePointin haun ulottaminen Yammerin keskusteluihin sekä Yammer-ryhmien ja uutisvirran julkaisu SharePoint-sivustoilla. Lue lisää näistä suunnitelmista ja kehitteillä olevista yhteisöllisistä ominaisuuksista SharePoint-blogissa.

Lue aiheesta lisää lehdistötiedotteesta (englanniksi) sekä aiemmin kesäkuussa julkaistuista tutkimustuloksista yhteisöllisistä työvälineistä Suomessa ja maailmalla.