Yli 60 miljoonaa Windows 8 -lisenssiä myyty
Markkinat ovat vastaanottaneet Windows 8:n erinomaisesti. Tammikuuhun mennessä Microsoftin tuoreinta käyttöjärjestelmää on myyty yli 60 miljoonaa lisenssiä. Tahti on suurin piirtein sama kuin huippusuositulla Windows 7:llä oli aikanaan.
Sovelluspuolella Windows 8 on ollut myös merkittävä vauhdittaja, sillä Windows-kaupassa on tällä hetkellä yli 100 000 sovellusta kaupan. Uusia sovelluksia tulee nopeammin vastaavassa ajassa kuin esimerkiksi iPadin julkistuksen yhteydessä tapahtui.
Ihmiset ovat nopeasti omaksuneet Windows 8 -käyttöjärjestelmän mullistavan erilaisen käyttöliittymän. Microsoftin tutkimusten mukaan puolet käyttäjistä oppii uuden käyttöjärjestelmän perusominaisuudet viidessä minuutissa. Ensimmäisen päivän aikana käytännössä kaikki käyttäjät löytävät työpöydän ja osaavat käynnistää sovelluksen aloitusnäytöltä ja hyödyntää muita Windows 8 ominaisuuksia. Ensimmäisen käyttöpäivän aikana liki puolet löytää tiensä myös Windows-kauppaan.
Katso lisää Windows 8:sta täällä.