Partager via


Suomalaiset ovat edelläkävijöitä etätyössä

Suomen ympäristökeskus ja Microsoft Oy kumppaneineen järjestävät Kansallisen etätyöpäivän perjantaina 21.9.2012.

Kampanjan suojelijan, työministeri Lauri Ihalaisen mielestä etätyön mahdollisuudet kannattaa hyödyntää työelämän kehittämisessä. Hän toteaa, että kilpailukykyiset ja tuottavat yritykset paitsi luovat uusia työpaikkoja ovat myös ketteriä ja vastaanottavaisia henkilöstön tarpeille.

Tuoreen, Eurofoundin julkaiseman eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan jopa 45 % suomalaisista voi kutsua "e-nomadeiksi", jotka tekevät osan työstään työpaikan ulkopuolella. Yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa Suomessa tehdään verrokkimaista eniten etätyötä. Lisäksi Työterveyslaitoksen tänään julkistamien tutkimustulosten mukaan kotoa tai mökiltä käsin tehtävää etätyötä tekee suomalaisista palkansaajista noin 14 %.

TIEKE ry on aloittanut Kansallinen etätyöhakemisto -hankkeen, jonka tarkoituksena on koota eri organisaatioiden etätyövälineiden osoitetiedot keskitettyyn hakemistoon. Hanke valmistuu vuoden 2012 loppuun mennessä.

Microsoftin viime vuonna teettämän Euroopanlaajuisen kyselyn mukaan etätyön kehitystä viivästyttävät erityisesti teknologian hidas omaksuminen sekä jäykkyys yrityskulttuurissa.

Perjantaina 21.9. klo 12–18 järjestetään Helsingin Kirjasto 10:ssä Etätyölaboratorio, jossa yleisö voi tutustua uusimpiin etätyötä mahdollistaviin teknologioihin. Tervetuloa mukaan!

Lue lehdistötiedote kokonaisuudessaan.

Ajatuksia etätyöstä – Matti Apunen, johtaja, EVA & Tuuli Kaskinen, tutkija, Demos Helsinki:

[View:https://www.youtube.com/watch?v=v5Oc5umZGBo&feature]

[View:https://www.youtube.com/watch?v=OIBAS2AA6HI&feature]