Partager via


Missä iässä voi mennä nettiin?

Lokakuun ajan vietetään Suomessa ja koko Euroopassa kyberturvallisuuskuukautta. Microsoft on toteuttanut aiheeseen liittyvän maailmanlaajuisen verkkokyselyn, jossa selvitettiin muun muassa missä iässä lasten annetaan käyttää Internet-laitteita ilman vanhemman valvontaa. Kyselyn tuloksia julkaistiin tänään.

Kyselyn mukaan 94 % vanhemmista antaa lapsensa käyttää ainakin yhtä Internet-palvelua tai -laitetta. Vanhemmat sallivat itsenäisen Internetin ja päätelaitteiden käytön keskimäärin kahdeksannesta ikävuodesta alkaen. Vanhemmat, joilla on alle seitsemänvuotiaita lapsia, vastasivat kyselyyn lisäksi seuraavasti:

  • 41 % sallii pelikonsolin käytön ilman valvontaa
  • 40 % sallii tietokoneen käytön ilman valvontaa
  • 29 % sallii matkapuhelimen käytön ilman valvontaa.

Kiinnostavaa on myös, että lapsettomien mielestä lapsille tulisi sallia päätelaitteiden käyttö 2-3 vuotta myöhemmin kuin milloin vanhemmat todellisuudessa antavat lastensa käyttää laitteita.

Lasten kokemusten Internetissä ja peleissä uskotaan vaikuttavan vuorovaikutustaitoihin. Selvää suositusikärajaa netin käyttöön on kuitenkin vaikea asettaa. Sen sijaan vanhempien tulisi harkita netin käytön ja pelaamisen sopivuutta yksilöllisesti omalle perheelleen ja lapselleen, muun muassa kehitystason mukaan.

Tässä on muutama vinkki, joiden avulla voi aloittaa keskustelun turvallisesta Internetin käytöstä perheesi kanssa:

  1. Mieti ennen kuin klikkaat: kun lapsi saa oudon viestin, opasta häntä olemaan avaamatta valokuvia, musiikkitiedostoja tai muita liitteitä sekä linkkejä. Sen sijaan epäilyttävän viestin sisältö pitäisi ensin tarkistaa lähettäjältä muilla keinoin kuin viestin "vastaa" -toiminnolla.
  2. Mieti ennen kuin lataat sovelluksen: auta lasta valitsemaan sovelluksia, jotka sopivat hänen iälleen ja kehitystasolleen. Asenna vain sovelluksia, jotka ovat saaneet hyvät arvostelut ja ovat luotettavista lähteistä. Perehdy yksityisyyskäytäntöihin yhdessä lapsen kanssa ja selvitä, mitä sovellus tekee paikkatiedoilla ja muilla arkaluonteisilla tiedoilla.
  3. Opasta turvallisiin yhteisöihin: näytä lapselle, kuinka sivuista tehdään yksityiset sosiaalisessa mediassa. Käske lapsia miettimään kahdesti, keitä he hyväksyvät ystävikseen. Hyväksyä tulisi vain sellaisia, joita lapsi tai hänen läheiset ystävänsä ovat tavanneet henkilökohtaisesti. Rohkaise lasta antamaan itsestään myönteinen kuva verkossa ja kommentoimaan kohteliaasti.

Microsoft pyrkii omalta osaltaan tuomaan turvallisen Internetin ja laitteiden käytön mahdollistavia maksuttomia palveluita kuten Windows 8:n Perheturva, Windows Phone 8:n Oma Perhe sekä Internet Explorer -selaimen SmartScreen-suodatin. Kun esimerkiksi Windows 8- tai Windows 8.1 -tietokoneelle tai -tabletille luodaan uusi käyttäjä määrittämällä hänelle Microsoft-tili, kysyy laite onko kyseessä lapsen tili. Näin voi helposti ottaa Windows-perheturvan käyttöön ja valvoa lapsen Internetin ja tietokoneen käyttöä.

Lue lisää Microsoft On The Issues -blogista. Kysely on vielä käynnissä ja siihen voi osallistua täällä.