Muistatko Windows 2000:n julkistustilaisuuden?
Minä muistan - kaksikin isoa tilaisuutta, molemmat jäähallissa. Toinen kumppaneille, toinen asiakkaille. Esittelimme uuden käyttiksen uusia ominaisuuksia. Muistan mm. esitelleeni toimikorttien käyttöä sisäänkirjautumisessa - toiminnallisuutta, mikä edes vielä ei ole oikein ottanut lentääkseen, mutta tuo ei nyt ole pointtina. Yritän myös olla muistamamatta, että melkein putosin lavalta poistuessani demon pidosta Mehtälän Martin keynoten aikana.
Hmm, ihan mielenkiintoista, mutta tässä vaiheessa varmaan mietit hiljaa itseksesi, että nyt se Bergius on skitsofreniasta selvittyään altistunut akuutille nostalgiavirukselle. No, ehkä vähän, mutta oli tuolla muistelolla ihan pointtikin - julkistuksista on kulunut nimittäin lähes tarkalleen 9 vuotta. Mikä taas tarkoittaa sitä, että Windows 2000 on tulossa elinkaarensa päähän. Oliko tuo juolahtanut mieleesi?
Microsoft tukee organisaatiokäyttöön tarkoitettuja tuotteitaan vähintään 10 vuoden ajan. Ja Windows 2000:n osalta tuo 10 vuoden jakso päättyy ensi vuoden heinäkuussa, tarkemmin sanottuna 13.7.2010. Helpotuksen huokaus siis, tuohonhan on vielä aikaa reilu vuosi. Niinpä, mutta jos muistelette Windows NT:n tuen päättymistä ja sitä, miten paljon Windows NT -koneita, erityisesti palvelimia, oli käytössä tuen päättymisen jälkeen (ja on vieläkin käytössä), ei tuo aika loppujen lopuksi ole niinkään pitkä. Eli jos organisaatiosi käytössä on edelleen Windows 2000 -käyttöjärjestelmällä varustettuja työasemia ja/tai palvelimia, etkä vielä ole aloittanut projektia niiden siirtämiseen uudempaan käyttöjärjestelmään, alkaa pikkuhiljaa olla kiirus.
Monesti asiakkaat kysyvätkin, miten he voivat paremmin seurata Microsoftin tuotteiden elinkaaria ja niihin liittyviä tärkeitä päivämääriä. Seurannassa auttaa, kun tuntee muutaman yksinkertaisen periaatteen, joihin tuen elinkaaret perustuvat:
- Microsoft tukee organisaatiokäyttöön tarkoitettuja tuotteita vähintään 10 vuoden ajan. "Vähintään" tarkoittaa sitä, että tuotetuki on yleensä kestoltaan 10 vuotta, mutta että tuosta voidaan poiketa ylöspäin, eli pidentämällä tukiaikaa, kuten Windows XP:n tapauksessa tehtiin. 10 vuoden tuki jakautuu kahteen 5 vuoden jaksoon, ns. perustukijaksoon (Mainstream Support) ja jatkettuun tukijaksoon (Extended Support). Näiden pääasiallinen ero on se, että perustukijakson aikana tehdään korjauksia tuotteeseen ja julkaistaan niitä mm. Service Packkien kautta, mutta jatketun tukijakson aikana yleensä julkaistaan enää tietoturvaan liittyviä korjauksia. Lisätietoja tukijaksoista löytyy osoitteesta https://support.microsoft.com/lifecycle/#policy.
- Yksittäisen tuotteen tuen elinkaaren lisäksi merkityksellistä on myös se, miten kauan tuemme yhtä yksittäistä tuotteen Service Packkiä. Ja vastaus tähän on yleensä 12 kuukautta sen jälkeen, kun uudempi korvaava Service Pack on julkaistu. Poikkeuksena tästä on Windows-käyttöjärjestelmät, joita tuetaan 24 kuukautta uudemman, korvaavan Service Packin julkaisemisen jälkeen. Eli esimerkiksi Windows XP:n Service Pack 2:ta tuetaan n. kaksi vuotta siitä, kun SP3 tuli ulos (SP2:n tuki päättyy 13. heinäkuuta 2010).
- Ja kolmas, ehkä hieman jo nippelitiedon puolelle menevä yksityiskohta on se, että tuen päättyminen synkataan aina kyseisen kuukauden tietoturvatiedotteiden julkaisuhetkeen, eli kuukauden toiseen tiistaihin. Kuten kohdassa 2. huomattiin, sekä Windows 2000:n tuki että Windows XP:n SP2:n tuki päättyvät samana päivänä, 13. heinäkuuta 2010. Tarkoittaa sitä, että tuo on viimeinen mahdollinen päivä saada tietoturvakorjauksia ko. tuotteille.
Kun muistaa nuo kolme asiaa ja vielä siihen päälle osoitteen https://support.microsoft.com/lifecycle, pärjää pitkälle. Tuosta osoitteesta nimittäinen löytyy sekä tarkempia tietoja tuotetuen elinkaaresta että yksittäisten tuotteden ja Service Packkien tuen alkamis- ja päättymispäivämäärät.
Alun nostalgiaosuuden tarkoituksena oli siis muistuttaa Windows 2000:n tuen päättymisestä. Windows XP:stäkin oli jo puhetta. Onko muita tärkeitä tuotteitta, joiden tuessa on huomioitavia päivämääriä? No, ainakin mieleen tulee Windows Server 2003, jonka Service Pack 1:n tuki päättyy huhtikuun 14. tänä keväänä, eli siis vajaan kahden kuukauden kuluttua. Syytä siis on saada Windows 2003 -palvelimiin Service Pack 2 levitettyä, jos halutaan huhtikuun jälkeenkin palvelimiin tietoturvapäivityksiä. Office-puolella: Office 2003:n SP 2:n tuki päättyi viime lokakuussa ja Office 2000:n tuki päättyy lopullisesti tämän vuoden heinäkuussa. Muista tuotteista ... käykää katsomassa osoitteessa https://support.microsoft.com/lifecycle ... siellä on kaikki tieto.