Loppukuun päivityksiä
Kaikki lukijat ovat varmasti tietoisia siitä, että Microsoft julkaisee tietoturvakorjauksia pääsääntöisesti ennalta määritetyn julkaisuaikataulun mukaan niin, että normaali julkaisuajankohta on aina kunkin kuun toinen tiistai n. klo 20.00 Suomen aikaa (n. klo 10.00 Yhdysvaltain itärannikon aikaa). Harva on kuitenkaan varmasti pannut merkille, että näitä korjausten julkaisuajankohtia on itse asiassa kaksi kussakin kuussa - toisen ajankohdan ollessa kunkin kuun viimeinen tiistai ja kellonajan tuo sama, eli n. klo 20.00 Suomen aikaa. Tietoturvakorjauksia julkaistaan kuitenkin ainoastaan tuona ensimmäisenä ajankohtana - poislukien tietysti normaalin aikataulun ulkopuolella julkaistavat tietoturvakorjaukset - ja toinen ajankohta on varattu muiden, laajaan levitykseen tarkoitettujen korjausten julkaisemiseen.
Elokuun viimeinen tiistai oli eilen, ja sitä myöten julkaisuun tuli joukko uusia korjauksia, joista seuraavassa hieman tietoa:
- Internet Explorer 8 -selain julkaistiin Windows Server Update Services -palvelimen (WSUS) kautta. IE8 on toki ollut aiemmin levityksessä myös WIndows Update- ja Microsoft Update -palvelujen kautta, mutta nyt se siis tarjotaan myös WSUS-palvelun kautta. WSUS-palvelimien ylläpitäjien kannattaakin miettiä, miten uusin selainversio jaellaan organisaatiossa, ja sen jälkeen määrittää WSUS-jakelu haluamallaan tavalla. IE8-jakeluun liittyen WSUSsin kautta tuli jakeluun myös IE8:n kielipaketteja sekä erilaisia IE8:n ja sivustoihin liittyviä yhteensopivuusmäärityksiä. Tämä siis koskee ainoastaan WSUS-palvelimia.
- Windows-käyttöjärjestelmällä varustettuihin järjestelmiin julkaistiin KB-artikkelin 970653 mukainen päivitys, joka muuttaa käyttöjärjestelmän aikavyöhykkeisiin liittyviä määrityksiä. Näitä määrityksiä muutetaan aika ajoin (edellinen päivitys julkaistiin helmikuussa 2009), jotta Windowsin aikavyöhykemääritykset vastaavat eri maissa tapahtuneita aikavyöhykkeisiin liittyviä määrityksiä. Esimerkkinä tässä päivityksessä tehdyoistä muutoksista ovat muun muassa Pakistanin, Paraguayn ja Fijin kesä- ja talviajan vaihtumiseen liittyvät muutokset.
- Windows Vista- ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmällä varustettuihin järjestelmiin julkaistiin KB-artikkelin 972036 mukainen päivitys, joka päivittää ko. käyttöjärjestelmien sovellusyhteensopivuustietoja.
- Windows Vista- ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmien x64-versiolla varustettuihin järjestelmiin julkaistiin KB-artikkelin 973879 mukainen päivitys, joka korjaa moniprosessorijärjestelmissä Service Pack 2:n asennuksen yhteydessä mahdollisesti ilmenevän virheen.
- Windows Server Update Services -palvelun versiolle 3.0 julkaistiin Service Pack 2. Tästä lisätietoja löytyy KB-artikkeleista 972455 ja 972493.
Osa edellä mainituista päivityksistä saattaa vaatia käyttöjärjestelmän uudelleenkäynnistyksen, joten jos niitä ei ehdottomasti esimerkiksi organisaation työaemissa ja palvelimissa tarvita, voi toki asennusta viivyttää ensi kuun tietoturvapäivitysten julkaisuajankohtaan, jolloin säästyy yhdeltä ylimääräiseltä uudelleenkäynnistykseltä. Kannattaa vilkaista lisätietoja edellä mainituista KB-artikkeleista.