Ennakkotieto tammikuun 2010 tietoturvapäivityksistä
Kun kyseessä on alkaneen vuoden ensimmäinen blogipostaus, haluaisin toivottaa kaikille lukijoille Oikein Antoisaa (ja kun kyseessä on tietoturvablogi) Erittäin TietoTurvallista Alkanutta vuotta ja vuosikymmentä!!!
Näin vuoden alkajaisiksi, Microsoft on julkaissut hetki sitten ennakkotiedon ensi tiistaina 12.1.2010. normaalin aikataulun mukaisesti julkaistavista joulukuun tietoturvatiedotteista. Ennakkotiedon mukaan vuosi alkaa kohtuullisen hiljaisissa merkeissä, ainakin näin päivitysmielessä: tulevana tiistaina julkaistaan yksi (1) uusi tietoturvatiedote, joka:
- koskee kaikkia tällä hetkellä tuettuja Windows-käyttöjärjestelmän versioita aina Windows 2000:sta Windows 7:aan asti, ja joka
- on yleiseltä luokitukseltaan kriittinen. Tosin luokituksesta kannattaa huomata, että päivitys on luokitukseltaan kriittinen vain Windows 2000:ssa, muissa Windows-versioissa luokitus on matala (eli Low).
Ensi viikolla julkaistava tiedote sisältävää korjauksen yhteen haavoittuvuuteen.
Tarkempia tietoja tiedotteista ja Windowsin versioita, joita ne koskevat, löytyy englanninkielisestä ennakkotiedotteesta sekä MSRC:n blogista.
Tietoturvatiedotteista tiedotetaan ensi viikolla niiden julkaisun jälkeen normaaliin tapaan. Järjestämme myös ensi viikolla tiedotteita koskevan verkkokokouksen keskiviikkona 13.1.2010 klo 10.00 alkaen.