Ennakkotieto lokakuun 2009 tietoturvatiedotteista
Microsoft on julkaissut hetki sitten ennakkotiedon ensi tiistaina 13.10. normaalin aikataulun mukaisesti julkaistavista lokakuun tietoturvatiedotteista. Ennakkotiedon mukaan tulevana tiistaina julkaistaan kolmetoista (13) uutta tietoturvatiedotetta, joista:
- kahdeksan (8) on luokitukseltaan kriittisiä (Critical)
- viisi (5) on luokitukseltaan tärkeitä (Important)
- yksi koskee Outlook- ja Visio-sovelluksia
- yksi koskee Internet Explorerin eri versioita eri Windows-käyttöjärjestelmissä
- yksi koskee Windowsia, Officea, SQL Serveriä, Microsoftin kehitystyökaluja sekä Forefront-tuoteperhettä
- loput kymmenen koskevat Windowsin eri versioita.
Kymmenen Windowsia koskevan tietoturvatiedotteen joukossa on myös korjaukset SMB-protokollaa ja FTP-palvelinta koskeviin haavoittuvuuksiin, joista olemme aiemmin julkaisseet Security Advisoryt. Ensi viikolla julkaistavat 13 tiedotetta sisältävät korjauksen kaiken kaikkiaan 34 haavoittuvuuteen.
Tarkempia tietoja tiedotteista ja Windowsin versioita, joita ne koskevat, löytyy englanninkielisestä ennakkotiedotteesta sekä MSRC:n blogista.
Tietoturvatiedotteista tiedotetaan ensi viikolla niiden julkaisun jälkeen normaaliin tapaan. Järjestämme myös ensi viikolla tiedotteita koskevan verkkokokouksen. Verkkokokous järjestetään keskiviikkona 14.10. klo 10.00 alkaen. Tarkempia tietoja verkkokokouksesta tulee tänne blogiin.