Partager via


Suomalaiset muuta Eurooppaa jäljessä teknologian hyödyntämisessä ajanhallinnan työkaluna

Lehdistötiedote 29.1.2013

Huono ajanhallinta vie suomalaisilta yli 500 tuntia vuodessa

To-do-listat ovat kääntyneet itseään vastaan ja muodostuneet elämää rajoittavaksi tekijäksi. Jopa 85 % suomalaisista uskoo, että voisi säästää vuodessa yli 500 tuntia hallinnoimalla aikaansa tehokkaammin. Kuitenkin vain kolmannes suomalaisista kokee olevansa tarpeeksi taitavia hyödyntämään teknologiaa arjen ajanhallinnassa, kun vastaava luku amerikkalaisten keskuudessa on jopa 66 % ja muissa Euroopan maissa 49 %.

Tuore Microsoftin teettämä tutkimus paljastaa, että noin puolet (49 %) suomalaisista kokee arjen välttämättömien tehtävien ja niiden hallinnoinnin rajoittavan niiden asioiden tekemistä, joihin he todellisuudessa haluaisivat käyttää aikaansa. Kyse on ajanhallinnan priorisoinnin puutteesta: tehokkaammalla ajanhallinnalla suomalaiset ehtisivät tehdä kaiken saman, mutta voisivat säästää vuosittain jopa 500 tuntia – siis yli 23 kokonaista päivää – vapaa-aikaansa. 85 prosenttia suomalaisista uskoo, että paremman ajanhallinnan avulla jokaisesta arkipäivästä irtoaisi yhdestä jopa neljään tuntiin lisää vapaa-aikaa. Turhaa aikaa kuluu erityisesti kotitöiden, juoksevien asioiden ja sosiaalisten menojen organisointiin.

Arjen kiivas tahti vaikuttaa ihmisten elämään tehden vapaa-ajan ja työn välillä tasapainottelemisesta haasteellista. Tutkimuksessa tunnistettujen suomalaisten aikasyöppöjen tehtävien viiden kärkeen kuuluvat:

  1. Kotityöt
  2. Ostosten ja pikkuasioiden hoitaminen
  3. Ruoanlaitto
  4. Aikataulujen ylläpitäminen ja yhteensovittaminen
  5. Lasten auttaminen läksyissä/oma opiskelu

Vain kolmannes hyödyntää teknologiaa apuvälineenä

Yllättäen vain reilu kolmannes (36 %) suomalaisista kokee olevansa tarpeeksi taitavia tekniikan kanssa hyödyntääkseen sitä arjen ajanhallinnassa. Perinteisesti vahvasta teknologiaosaamisesta tunnetulla Suomella on kirittävää muihin Euroopan maihin ja etenkin Yhdysvaltoihin verrattaessa, sillä kaksi kolmasosaa amerikkalaisista kokee tekniikan käytön ajanhallinnan apuna olevan helppoa. Muissa Euroopan maissa vastaava luku on 49 %, ja suomalaiset sijoittuvatkin vertailussa Euroopan hännille yhdessä Italian kanssa.  

”Teknologian tarjoamaa helpotusta tehokkaaseen ajanhallintaan ei selvästi ole saatu vielä valjastettua suomalaisten arjen avuksi. On merkillepantavaa, että vain kolmannes hyödyntää teknologian tuomia mahdollisuuksia tehdä elämästä helpompaa ja nautittavampaa, vaikka samaan aikaan valtaosa tiedostaa päivässä haaskaantuvan jopa tunteja ei-toivottuihin askareisiin. Erityisen ristiriitaisen tilanteesta tekee se, että markkinoilla on saatavilla erittäin helppokäyttöisiä ja tehokkaita ohjelmia. Entistä näppärämpää omaa aikaa on hallinnoida uudistuneella Officella, joka on kuluttajien saatavilla 29.1. alkaen”, kertoo liiketoimintajohtaja Jukka Veräväinen Microsoftilta.

Tilauspohjainen Office 365 Home Premium säilyttää käyttäjän tiedostot ja asetukset pilvipalvelimella, jolloin niihin pääsee käsiksi missä tahansa, milloin tahansa, lähes millä laitteella tahansa.

”Vaikka Office-ohjelmat ovat enemmistölle tuttuja töistä tai koulusta, voi Office 365 Home Premium auttaa elämänhallinnassa yhtä lailla myös vapaa-ajalla. Office 365 Home Premium on pilvipohjainen, joten se toimii siellä missä sitä tarvitaan ja silloin kun sitä tarvitaan”, Veräväinen jatkaa.

Microsoftin vinkit arjenhallintaan Office 365 Home Premium -palvelun avulla:

  1. Älä palaa kauppareissulta hoksataksesi vasta kotona mitä unohdit ostaa. Pidä reaaliaikaista kauppalistaa yllä OneNotessa, jolloin se kulkee näppärästi puhelimessa, ja sitä pääsee muokkaamaan niin sinä kuin perheenjäsenesikin. 
  2. Minimoi kalenterirumbaan liittyvät tarpeettomat sähköpostit, tekstiviestit, peräänsoittelut ja niistä syntyvät mahdolliset kinat pitämällä perheen yhteisiä menoja yllä Outlookin kalenterissa.
  3. Vältä turhaa reissaamista paikasta toiseen opiskelun takia. Muistiinpanot ja ideat voi jakaa myös virtuaalisesti ja esitykset käydä läpi ryhmätyönä koneiden ääressä. 
  4. Pidä yllä hyvää tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Voit lähettää ja muokata Office-asiakirjoja myös älypuhelimellasi, jolloin voit tehdä sen paremmin omaan ajankäyttöösi sopien.
  5. Seuraa perheen menoja ja tuloja hyödyntäen Exceliä. Pika-analyysi-työkalulla tunnistat, mihin rahaa kuluu.

Kokeile uudistunutta Officea ja lue lisää vinkkejä osoitteesta www.office.com.

Microsoftin teettämä MSN-kysely tutki ihmisten ajankäyttöä tammikuussa 2013. Kyselyyn vastasi yhteensä 13 maassa yli 7 000 ihmistä*, joista suomalaisia vastaajia oli noin 1 000. Tulokset julkistetaan osana Microsoftin uuden Office 365 Home Premium -palvelun lanseerausta. Office 365 Home Premium on suunniteltu arjen apuriksi helpottamaan ihmisten ja perheiden arjen kiirettä siellä missä apua tarvitaan – älypuhelimilla, tableteilla, PC:illä ja Maceilla.

Lisätietoja:
Jukka Veräväinen, liiketoimintajohtaja – tuottavuusratkaisut
puhelin 050 364 8312
sähköposti jukkav@microsoft.com

Tutkimustulokset:
Miltton, Jukka-Pekka Myllys, viestintäkonsultti
puhelin 045 673 3056
sähköposti jukka-pekka.myllys@miltton.fi

Microsoft
Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 94 000 työntekijää yhteensä 112 maassa. Heinäkuussa 2012 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 73,72 miljardia US dollaria.

* Tutkimus toteutettiin MSN-palvelussa kolmellatoista markkinalla Euroopassa:, Belgiassa/Luxemburgissa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa, Portugalissa, Puolassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa, Tšekissä ja Ukrainassa. Kyselyyn vastasi yli 7 000 ihmistä, joista yli 1 000 Suomesta.