Partager via


Jaana Vuori Microsoftin markkinointiviestintäjohtajaksi

 

Microsoft Oy:n markkinointiviestintäjohtajaksi on nimitetty Jaana Vuori. Vuori on työskennellyt Microsoftilla vuodesta 2010 lähtien viestintäjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Ennen Microsoftille siirtymistä Vuori työskenteli SEK-ryhmään kuuluvan markkinointi-PR-toimisto GCI Finlandin toimitusjohtajana. Yhteensä hänellä on 15 vuoden kokemus markkinointiviestinnän eri tehtävistä.

- Microsoftilla on aina osattu kekseliäästi käyttää markkinoinnin ja viestinnän kaikkia keinoja yhdessä ja erikseen. Tätä toimintatapaa on hieno päästä viemään eteenpäin. Aiomme jatkossakin olla näkyvästi esillä yhdessä kumppaneidemme kanssa, Vuori linjaa.

Vuoren mukaan kiinnostus Microsoftia kohtaan on kasvanut entisestään Nokian ottaessa Microsoftin Windows Phone -älypuhelinkäyttöliittymän käyttöön.

- Markkinointiviestinnällämme haluamme avata ihmisille niitä mahdollisuuksia, mitä ohjelmistomme, palvelumme ja laitteemme pystyvät heille tarjoamaan nyt ja tulevaisuudessa. Kuluttajistumisen myötä puhuttelemme entistä enemmän suoraan digitaalisesta elämäntyylistä kiinnostuneita ihmisiä ja näymme uusissa ja yllättävissä paikoissa.

Jaana Vuoren vastuulla on niin b-to-b - kuin kuluttajamarkkinointi. Hän on aloittanut uudessa tehtävässään ja vastaa siirtymäajan sekä viestintä- että markkinointiviestintäjohtajan tehtävistä.

Lisätietoja:

Jaana Vuori, markkinointiviestintäjohtaja, Microsoft Oy, p. 040-515 5212, jaanav@microsoft.com

Microsoft

Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 92 000 työntekijää yhteensä 102 maassa. Tilivuonna 2010 Microsoftin liikevaihto oli 69,94 miljardia US dollaria