Freigeben über


Läsnätyö – tutkitusti parempi

Voivatko ihmiset viihtyä irtolaisina? Olemme olleet ilman henkilökohtaisia työpisteitä toukokuun lopusta asti. Siivosin oman muuttolaatikkoni lopullisesti toissa viikolla. Pehmoapinan lahjoitin vaimolleni jo kesällä. Vuosia mukana kulkenut, kehystetty Dilbert-tuloste meni kierrätykseen. Silti koen oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi – en lainkaan kodittomaksi. Mutta mitä muut tuumaavat?

 Olemme mitanneet läsnätyökokemusta nyt kahdesti – marraskuussa ja maaliskuussa. Tulokset ovat edelleen hyviä – jopa parempia. Uusimmassa tutkimuksessamme 96 % kokee matkamme olleen innostava (92 % marraskuussa 2010). Tyytyväisyys uusiin työtapoihin on siis kasvanut. Mahdollisuutta joustoon hyödynnetään runsaasti – 78 % kertoo työskentelevänsä toimiston ulkopuolella 1-3 päivänä viikossa. Prosentti on pudonnut edellisestä tutkimuksesta (87 %) joten väki näyttää äänestäneen jaloillaan vetovoimaisen toimiston puoleen. Myös Parhaat työpaikat –tutkimus tukee tätä: Tyytyväisyys työtiloihin on noussut 63 %:sta 92 %:iin. Saman tutkimuksen mukaan huikeat 92 % henkilöstöstä ovat tyytyväisiä osallisuudestaan yrityksen päätöksen tekoon aiemman 75 % sijasta.

 Hurjia lukuja. Parannettavaakin on toki vielä paljon. Ja opittavaa. Tärkeintä on kuitenkin havaita, että olemme oikealla tiellä. Turvallisuuden tunne ei sittenkään ole kiinni omaan työpisteeseen rakennetusta pesästä vaan omasta osaamisesta sekä luotettavasta ja kannustavasta työympäristöstä.

Comments

  • Anonymous
    January 01, 2003
    Kyllä se itsellä ensin tuntui hieman kyseenalaiselta, että miten sitä mahtaa viihtyä & pärjätä kun ei ole nuppineulalla ne itselle tärkeät kuvat ja muistilaput siinä pöydän seinätelineessä kiinni. Mutta jotenkin  muutos on tapahtunut eikä sitä oikeastaan ole edes huomannut. Oli hyvä prosessi pakata remontin ajaksi tavarat puoleksi vuodeksi laatikkoon. Kun remontin jälkeen meni purkamaan laatikkoa niin ei auttanut kuin myöntää että en ole käynyt laatikolla kertaakaan. Ei siis ollut tuikitärkeää tuo tavara. Tavarasta on nyt luovuttu. Ja papereista. Kun kävin vierailijan kanssa konttorillamme niin hän sanoi että sinullahan on sitten ihan paperiton toimisto. Ja sitten vasta hoksasin - minullahan on TÄYSIN paperiton toimisto. Sähköposteja meillä ei ole kukaan printannut luettavaksi enää pitkään aikaan, mutta havahduin siihen todellisuuteen että en myöskään talleta enää mitään mappeihin. Kun ei ole tilavaa paikkaa mihin mappeja keräillä,  niin asiat tulee talletettua ja jaettua sähköisiin mappeihin. Ja voin vakuuttaa että ihan riittävän turvallinen olo siitäkin tulee :-)

  • Anonymous
    March 28, 2011
    Minne tallennetaan paperiset kuitit jotka tulevat matkalaskun yhteyteen?

  • Anonymous
    March 31, 2011
    Impressive...